Muutos lähtee itsensä tuntemisesta

Useimmat meistä ovat kohdanneet työssään ristiriitaisia tunteita suhteessa muihin henkilöihin. Miten voimme luottaa toiseen, kun huomaamme hänen sanojensa ja tekojensa välisen ristiriidan. Tällöin uskottavuus murenee ja varsinkin epäselvissä tilanteissa koemme hämmennystä.

Esimiehillä on usein hyvä tarkoitus, kun yritetään madaltaa hierarkiaa ja samalla siirtää päätösvaltaa työn tekijöiden tasolle. Asiat sujuvat ja kaikki ovat tyytyväisiä, kunnes tulee haasteellinen tilanne. Tällöin esimies saattaa vaaran merkit huomattuaan puuttua tilanteeseen välittämättä muiden mielipiteistä tai ponnistuksista. Samalla hyvä tarkoitus päätösvallan delegoinnista murenee kuten myös tekijöiden itsetunto. Meidän tulee pitää mielessä, että uskottavuus on yhtä kuin sanat ja teot yhdessä.

Mitä korkeammalle organisaatiossa katsomme, sitä kovempi on ollut kilpailu paikan saavuttamiseksi. Monesti kilpailuun liittyy myös epäonnistumisen pelko ja siksi korkeaan asemaan päässeet ihmiset pitävät usein muutoksen tarvetta epäonnistumisena tai heikkouden merkkinä. Näin ollen muutoksen onnistumiseksi pitäisi henkilö tuntea itsensä ja oma käyttäytymisensä eri tilanteissa.

Toisaalta pyrkimys kieltää omat virheemme yhdistää meitä kaikkia, näin varjelemme mielenrauhaamme karun totuuden aiheuttamalta ahdistukselta. Keinoja meillä on monia: Tosiasioiden vähättely, silmien ummistaminen ikäviltä tiedoilta, selittely ja tekosyyt. Pääasia on kuitenkin tosiasioiden tunnesisällön kieltäminen. Leikimme yhdessä tosiasioiden kieltävää leikkiä. Työssä vaikeinta on saada rehellistä, rakentavaa palautetta omasta osaamisesta ja etenkin sen puutteista. Usein sorrutaan puhumaan pahaa niin sanotusti selän takana kuin keskustelemaan avoimesti asioista.

Me elämme sokeiden pisteiden kanssa, joita emme tiedosta organisaation energian syöjiksi ja kokonaistehottomuuden lähteiksi.

• Hillitön kunnianhimo, jossa henkilö haluaa voittaa tai vaikuttaa erehtymättömältä hinnalla millä hyvänsä. Hän liioittelee omaa arvoaan ja merkitystään, kerskailee ja on ylimielinen. Samalla hän jakaa ihmiset jyrkästi ystäviin ja vihollisiin.
• Mahdottomat tavoitteet, joita henkilö asettaa ovat ylivoimaisia, epärealistisia niin ryhmälle kuin organisaatiolle. Hän ei ymmärrä, mitä tavoitteisiin pääseminen vaatii.
• Työhulluus ilmenee henkilöllä pakkomielteen omaisena kaiken muun kustannuksella ja hän polttaa kynttiläänsä molemmista päistä, jolloin samalla altistuu työuupumukselle.
• Orjapiiskurin otteilla teetetään muilla liikaa töitä polttaen muut loppuun. Asioista holhoaminen ja sekaantuminen delegoinnin sijaan on normaalia ja kaikkinainen vaikuttamien tylyä, häikäilemätöntä ja piittaamatonta.
• Vallanhimossa henkilö hankkii valtaa oman etunsa, ei yhteisen hyvän vuoksi. Hän ajaa omia tavoitteitaan ottamatta muita huomioon ja käyttää muita hyväkseen.
• Pätemisen tarve tulee esille riippuvaisuutena kiitoksesta ja muiden saavutuksista kunnian ottamisena. Muiden syyttäminen virheistään on tavallista ja keskittyy jo syventymään kohti seuraavaa voittoa.
• Ulkomuoto ylikorostuu ulkoisen kuvan ollessa kaikkea muuta tärkeämpi. Omasta julkisuudesta huolehtiminen on suhteetonta, samoin kuin aineellisen menestyksen merkkien ihannointi.
• Täydellisyyden tarve tulee esille raivostumisena pienestäkin kritiikistä tai ei ota sitä mitenkään huomioon. Heikkouksien ja virheiden myöntäminen on mahdotonta ja muille vieritetään syyt kaikista mahdollisesta.

Onneksi kaikki työssä tarvittavat taidot ovat oppimisen tulosta ja heikkoja kohtiaan voi aina parantaa. Ylimieliset ja kärsimättömät voivat oppia kuuntelemaan ja ymmärtämään muiden näkökantoja. Työnarkomaanit voivat hidastaa vauhtiaan ja päästä tasapainoon työn suhteen. Kaikkien muutosten ehto on kuitenkin itsetuntemus ja ymmärrys, miten pahat tapamme vahingoittavat meitä ja myrkyttävät ihmissuhteitamme. Mikäli emme tajua, mitä käytöksemme tekee meille ja muille, emme halua muuttaa toimintaamme.